Tiimivetäjä - Sales Leader

Johanna on töissä tiimivetäjänä Stadium Myllyssä Raisiossa. Hänelle on tärkeää, että henkilökunta on motivoitunut ja asiakastapaamiset onnistuneita.

Olen aloittanut Stadiumilla vuonna 2006, ensin Sports function -osaston vastaavana ja vuonna 2010 siirryin urheiluvaatepuolen tiiminvetäjäksi.

Toimin myymäläpäällikön oikeana kätenä yhdessä toisen tiiminvetäjän kanssa. Hänen päävastuullaan on urheiluvälinepuoli. Yhdessä asetamme päivittäisiä ja viikottaisia myyntitavoitteita, seuraamme avainlukuja ja varmistamme, että myymälässä kaikki toimii hyvin ja että henkilökunta on motivoitunutta ja valmiina aktivoimaan maailmaa. Kouluttamalla ja ohjaamalla tarjoamme henkilökunnalle mahdollisuuden kehittyä työssään. Tavoitteenamme on palvella jokainen asiakas mahdollisimman hyvin, jotta asiakas lähtee meiltä tyytyväisenä ja palaa myös uudelleen myymäläämme. Myyjänä tärkein tehtäväni on löytää asiakkaan tarpeisiin juuri oikea tuote. 

Viihdyn todella hyvin työssäni. Nautin tiimimme hyvästä fiiliksestä ja siitä, että saan  tarjota asiakkaille mahdollisuuden mukavaan ja nautinnolliseen liikuntaan oikeanlaisten varusteiden kanssa ja näin aktivoida heitä kohti terveellisempää elämää.

Parasta työssäni on nähdä asiakkaat iloisena ja tyytyväisenä ja saada heidät palaamaan aina vaan uudelleen juuri meidän myymäläämme.  Saan energiaa onnistuneista asiakastapaamisista, positiivisesta työilmapiiristä ja iloisista ihanista työtovereista.